Oppeja ja oivalluksia unimaailmasta

26.10.2026

Heippa arvon kanssaeläjät! Täälläpä on käynyt nyt niin, että fyysinen päiväkirja on ottanut etusijan eikä sitten ole näppäinsormet samaan tahtiin syyhynneet. Mutta koska samaa kudelmaahan tässä kaikki on, niin tällekin on ollut syynsä. Nyt pääsen näet kirjoittamaan oivalluksista, joita unimaailma on mulle viime aikoina tarjoillut. 

Mä olen aina ollut kova likka näkemään unia. Vauhdikkaita, rönsyileviä, välillä sellaisia WTF-juttuja. Olen nähnyt myös paljon selkounia ja tieteen puitteessa selitettynä valveunia (tästä voimme olla montaa mieltä :)). Yhtä kaikki, unet ovat ilmiselvästi olleet mun keinoni prosessoida ja transformoida päivätajuntaani - välillä ymmärrettävässä muodossa ja välillä niin symbolisesti etten ole ottanut mitään tolkkua (eikä toki aina tarvikaan). 

Oon jopa harmitellut sitä, miksen ole jo aiemmin pitänyt unipäiväkirjaa, koska tämähän on ollut ihan älytön itsetutkiskelun muoto ja tapa oivaltaa asioita. Turha sitä on kuitenkaan sen enempää märehtiä, koska kaikelle on aikansa ja paikkansa ja NYT on sitten ollut tämän aika. 
Juttu juontaa juurensa Projekti Mummoon jonka äärelle päädyin muutama kuukausi sitten. 
Kävi niin, että kun mun tätini kuoli syyskuun alussa, aukesi mulle sitä kautta uusi puoli itsestäni ja samalla sain tietää, että unimaailman opastus on kulkenut meidän suvussa sukupolvelta toiselle.
Samalla itselleni aukesi syvemmin myös se, miksi juuri Isoisä Tupakka ja Amanita muscaria ovat tulleet itselleni niin tärkeiksi; Uniopettajia kummatkin.  

Toisten unet juurta jaksain selitettyinä eivät kuitenkaan välttämättä ole kaikista mielenkiintoisinta luettavaa, niin skippaan nyt yksityiskohdat ja siirryn vain avaamaan, millaisia asioita unet ovat mulle tuoneet viime aikoina. Alle listaan unien teemoja ja otteita unipäiväkirjastani:

-Päivien tapahtumia on siirtynyt unimaailmaan, jossa ne ovat saanet vähän eri muotoja, ja aamulla unia auki kirjoittaessa olen huomanut, että joku asia on vaatinut vielä lisäprosessointia. Silloin sen äärelle on ollut hyvä pysähtyä vielä uudemman kerran pohtimaan oliko tää nyt tässä, vai pitäiskö vielä jotain tehdä, että asia ei enää vaivaa? Vastaavasti joku asia, joka on edellisenä päivänä ollut hyvin tunnepitoinen, on saattanut unien myötä asettua neutraalimpaan muotoon, kun sen on auki kirjoittanut. 
Unet ovat siis tuoneet perspektiiviä:

"Näen siinä mahdollisuuksia ja valoa. Mahdollisuuksia ja valoa jotka eivät ole mun käsissä, mutta silti ne on olemassa. Pitää vaan päästää irti." "Tässä on mulla kehittymisen paikka." "Epäoikeudenmukaisuutta tapahtuu, eikä me ees aina itse ymmärretä toimivamme sen kautta."
-Vahvistuksia oikeista päätöksistä ja suunnista. Samoin myös kyseenalaistamista omien päätösten suhteen. Jälleen pysähdyksien paikkoja:
"Onni ei ole paikkasidonnaista/ulkoapäin saatavissa, vaan sisältäpäin tulevaa." "Egon tasolla varmaan myös näin, mutta syvällä tasolla se myös vaan tuntuu oikealta." "Se toi heti rauhaa itselle, kun sai vedettyä rajat."
-Ammatillisia inspiraatioita ja selkeyttä siihen mikä on mulle sopivaa & mikä ei:
"Työteemat jatkuu unissa ja aina nää vanhat työt tuo sen ahdistuksen. Tuntuu vahvistukselta, että oon oikeassa suunnassa tehtyäni valintoja alanvaihdon eteen." "***IDEA UNESSA***, voisko se toimia?!" 
-Yleisiä oivalluksia ja oppeja elämään:
"Ole Peace Maker, älä draaman luoja/mahdollistaja." "OLE LÄSNÄ, niin kuulet ja ymmärrät paremmin." "Luota itseesi." "Älä ota purematta vastaan valmiita totuuksia." "Valitse mikä sopii itselle JA anna toistenkin tehdä omat valintansa. Toisen elämään puuttuminen vie voimat, jotka on oman elämän mahdollistamisesta pois." "Padotut tunteet aiheuttaa niin paljon vahinkoa."   
-EXTRANA:
Unet on antanut mulle myös uuden kirjaidean! Mullahan on ollut toinen kirja työn alla, mutta se ei vain ole tuntunut etenevän. Kun sitten sain idean toisenlaiseen kirjaan unien kautta, tuntui palaset loksahtelevan paikoilleen; mä en ole vielä itse kokenut kaikkea sitä, mitä tuo suunnitteilla oleva kirja on tänne halunnut tulla kertomaan. Näyttää siltä, että se saa jäädä nyt muhimaan ja katsotaan ottaako uusi idea enemmän tulta allensa vai tuleeko sieltä vielä joku päräyttävämpi idea, johon tarttua; kirjan tai jonkun ihan muun muodossa!     

Muun muassa tuollaisia juttuja on unimaailma meikäläiselle viime aikoina tuonnut :) 
Kaikista unista ei toki tarvi myöskään yrittää repiä jotain oppia tai vahvistusta polulleen. Ne voi olla ihan vain arkisten asioiden prosessointia jonka voi antaa tapahtua omalla painollaan. Seassa kun kuitenkin voi olla myös aikamoisia helmiä, niin jos sinä satut olemaan tätä tyyppiä, joka muistaa unensa vielä herättyään, voin vain lämpimästi suositella unipäiväkirjan pitoa. Siihen vinkkinä voin sanoa, että kirjanen kannattaa olla heti saatavilla herättyäsi, kun asiat ovat vielä muistissa ja valmiina paperille purkenemaan. Jos välissä lähtee kovasti tössään muuta ja ajattelee kirjoittavansa sitten vähän myöhemmin, on suuri riski, että unet & niiden sanoma jäävät sinne astraalitasolle. 
On myös mielenkiintoista lukea unia välillä uudelleen läpi, sillä sieltä saattaa hyvinkin nousta jälkikäteen jotakin sellaista, mikä ei heti ole auennut. 

Onko sulle tuttua puuhaa? Millaisia elämän oppeja sinä olet uniesi kautta oivaltanut vai onko niistä vielä irronnut yhtään mitään? Jos et ole unia tottunut ylöskirjaamaan, voisko tää teksti inspiroida suakin kokeilemaan? Sitähän voi nukkumaan mennessä ihan asettaa jonkin spesifin kysymyksen ilmoille ja tarkastalle aamulla, toiko unimaailma siihen jonkin vastauksen. Tää ei ole mulla ollut kovinkaan toimiva tapa, mutta olen kuullut, että joillan toimii oikeinkin hyvin :)

Tällaista pohdintaa & jakoa nyt itselle uudesta ja tärkeäksi osoittautuneesta menetelmästä. Myötätunnon teema on ollut itselläni tarkastelussa viimeisten kuukausien aikana, valveilla ja unessa, ja siihen onkin tämä kirjoitus hyvä lopettaa.
Yhtenä aamuna se nimittäin tiivistyi unipäiväkirjaani näillä sanoin ja täytyy todeta, että olen samaa mieltä itseni kanssa :)) 
"Samaan aikaan voi olla myötätuntoinen ja silti vetää omat rajat. Myötätunto ja toisen ymmärtäminen ei tarkoita, että pitäisi antaa itseään kohdella huonosti. Voi vain lempeästi todeta: Mä nään sut ja sun kivun mistä käsin toimit, mutta tässä menee mun rajat. Se voi olla jopa parasta mitä voit toisen eteen tehdä; antaa mahdollisuuden tarkastella omaa käytöstään."     

So long, rakkaudella, 
Saana



Share