
Elämän ja Itsensä tutkimusmatkailija
Minä olen Saana,
joka tupsahti tälle tutkimusmatkailijan polulle syksyllä 2022.
Tuolloin sain pysähtymisen mahdollisuuden terveyshaasteideni myötä.
Tuohon saakka olin elänyt omaa matkaani täällä hyvin erilaisella maailmankatsomuksella (super skeptikkona & ateistina), kunnes sitten sain tämän mahdollisuuden lähteä tutkimaan tätä täällä oloa ja eloa avoimemmin mielin & sydämin.
Lähtiessäni opiskelemaan luonnonmukaisia menetelmiä oman paranemiseni tueksi, päädyin aivan uudenlaisen tiedon äärelle - maailman, joka olikin täynnä mahdollisuuksia!
Alkuun opiskelin puhtaasti itsehoidollisella tarkoituksella, mutta saatuani itse näistä menetelmistä suunnattomasti apua, koin halua päästä auttamaan myös muita osaamisellani.
Olen opiskellut itsenäisesti sekä useiden kurssien ja koulutusten myötä niin energiahoitoa kuin tunnetyöskentelyä.
Olen poiminut tuosta tiedosta ja noista koulutuksista sen, mikä on tuntunut omalta ja jättänyt pois sen, mikä ei ole resonoinut. Näin olen löytänyt oman tapani tehdä tätä työtä.
Olen saanut matkallani itse olla monien upeiden auttajien ja parantajien opissa, hoivassa ja kannattelussa, kokenut itse todeksi monia eri menetelmiä ja tapoja.
Energia- ja tunnetyöskentelyn lisäksi olen saanut suuresti apua myös muista täydentävistä hoitomuodoista, mielenharjoitteista, joogasta, hengitysharjoitteista,
kiinalaisen- ja intialaisen lääketieteen puolelta, luonnonlääkkeistä, funktionaalisesta lääketieteestä sekä Amazonin rohtojen ääreltä.
Fyysisen kehon paranemisen polku on ollut minulle ennen kaikkea astumista omaan voimaani, omalle henkisyyden- & tietoisuuden polulleni.
En tunnusta mitään yksittäistä ideologiaa, eikä mulla ole gurua/guruja.
Olen sen sijaan ammentanut kaikesta oppimastani sen, mikä on tuntunut sydämessä.
Henkisyys & tietoisuus ovat osa arkeani, ei erillään siitä.
Jos minä, tai tapani hoitaa, kutsuu sinua, olet lämpimästi tervetullut hoitojeni äärelle tai olemaan muutoin yhteydessä.
Uskon rakkauden, kiitollisuuden ja anteeksiannon voimaan.
Uskon iloon ja Elämästä nauttimiseen.
Uskon Elämän ja tunteiden kohtaamiseen, sellaisenaan.
Iso sydän ihmisyydelle.
Kohtaamisiin <3